Oppikirja kuolleiden käsittelyyn

Sitten ensimmäiseen kirja-arvosteluun! Viime viikolla luin John Ajvide Lindqvistin teoksen Kuinka kuolleita käsitellään. Kirja alkoi erittäin lupaavasti, Tukholmaa piinannut helleaalto pahenee, ilma sähköistyy eivätkä sähkölaitteet suostu enää sulkeutumaan. Sitten Pim! ja ilmiö on poissa, mutta sen seurauksena kaikki Tukholman seudulla kaksi kuukautta sitten kuolleet ihmiset heräävät henkiin. Tai henkiin ja henkiin, aikamoisilta aivottomilta kulkijoilta he vaikuttavat, mielenkiintoisena yksityiskohtana tosin se, että henkiinheränneiden ainoana haluna on päästä kotiin.

John Ajvide Linqvist: Kuinka kuolleita käsitellään. Gummerrus 2010. 400 s.

Kirja alkaa todella mielenkiintoisesti. Tapahtumien kulkua seurataan minuutti minuutilta neljän eri minäkertojan avulla, joiden elämästä läheinen henkilö on kuollut kahden kuukauden sisällä. Lindqvist pitää tarinan hyvin otteessaan ja ainakin minä halusin ahmia kirjaa eteenpäin tietääkseni mitä henkiinheränneet ovat. Ihmisiä, pelkkiä kuoria vai jotain siitä väliltä? Miksi he eivät pysty kommunikoimaan normaalisti? Pidätteleekö jokin tuntematon voima heidän sieluaan saaden heidät vaikuttamaan pelkiltä käveleviltä ruumiilta? Miksi he ylipäätänsä heräsivät?

Kirjan loppu onkin minulle suuri pettymys. En yleisestikään ottaen pidä avoimista lopuista ja tämä loppu ei vastannut yhteenkään esittämääni kysymykseeni. En erityisemmin vakuuttunut Floran teorioista, lähinnä Annan ajatukset taisivat osua yksiin omieni kanssa. Kirjan loputtua olo oli hieman tyhjä, sillä tavallaan kirja oli ollut erittäin hyvä ja tunnelma intensiivinen, toisaalta tuntui että olin lukenut vain parin päivän katsauksen mitä tapahtuisi jos kuolleet heräisivät. Miten läheiset, poliitikot, yhteiskunta ja media heränneisiin suhtautuisivat. Luulenpa tämän olleen kirjailijan tarkoituskin, mutta MINÄ olisin halunnut tietää mitä kuolleet todellisuudessa olivat!

Mitä mieltä muut kirjan lukeneet ovat? Tyydyttikö loppu teitä? En ole tutustunut Lindqvistin muihin teoksiin, mutta muista blogeista olen lukenut, että Ystävät hämärän jälkeen loppu jää myös valjuksi. Enpä tiedä uskallanko tarttua kirjaan, sillä pettymys on suurempi jos muuten hyvän kirjan loppu ei tyydytä, kuin jos keskinkertainen kirja osoittautuu lopussa huonoksi.