lauantai 8. lokakuuta 2011

Tervetuloa Kirjamaista matkailua pariin!


Olen parin päivän ajan tutkiskellut netissä kirjablogeja saadakseni inspiraatiota uusien kirjojen hankintaan. En ole aiemmin tiennytkään netin vilisevän laadukkaita kirjablogeja ja huomaamattani aloin haaveilla omasta blogistani. Toisaalta mietin, mitä uutta voisin tarjota kirjablogien maailmaan? Varsinkin kun opiskelut ja muut menot vievät suuren osan ajastani enkä kerkeä lukea läheskään niin paljon kuin haluaisin. Monet lukemani bloggarit esittelivät lähes päivittäin lukemansa kirjan, minulta ei riittäisi rahkeita näin kunnioitettavaan tekoon. Sitten, eilen yöllä, juuri ennen nukahtamista sain idean, entäs jos yhdistäisin matkailun ja kirjat? Matkailisin kaiken aikaa, jos rahatilanteeni sallisi. Lukisin enemmän, jos aikani sallisi. Voisinko yhdistää kaksi intohimoni kohdetta, joista yksin ei tunnu minun rahoillani ja ajankäytölläni olevan tarpeeksi täytettä blogiin? Tunsin itseni erittäin ovelaksi ja päätin ryhtyä tuumasta tekoon! Nyt täytyy vain toivoa, että on myös muita ihmisiä, jotka rakastavat niin matkailua kuin kirjojakin ja blogini löytäisi oman lukijakuntansa.

Loppuun vielä esittely siitä, mitä voitte odottaa Kirjamaiselta matkailulta. Tarkoitukseni on kommentoida matkailua ylipäätänsä, mielenkiintoisia kohteita, reittejä ja näkökulmia sekä sen lisäksi omia menneitä ja tulevia matkojani. Olenkin lähdössä tulevana joulukuuna pidemmälle, vajaan kolmen kuukauden reissulle, joten sen suunnittelusta ja intoilusta riittää paljon kirjoitettavaa! Kirjaosio on perinteistä kirjabloggailua, mitä kirjoja olen lukenut, haluaisin lukea ja mitkä ovat tehneet vaikutuksen vuosien saatossa. Yritän lisäksi yhdistää matkailun ja lukemisen kirjoittamalla matkaoppaista, vieraisiin kulttuureihin ja maihin kohdistuvista kirjoista sekä hyvästä matkalukemisesta.

Tervetuloa siis blogini pariin ja toivottavasti viihdytte!

5 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä. Jään odottamaan mielenkiinnolla tulevia postauksiasi ja reissukokemuksiasi.

    VastaaPoista
  2. Onpa hauska ja erilainen lähestymistapa kirjablogeihin. :) Mie ainakin jään seuraamaan kirjallista matkaasi. Itsekin haaveilen jatkuvasti matkustamisesta, mutta nyt olen pystynyt vaihtamaan maisemaa vain kirjojen kautta.

    VastaaPoista
  3. Hei jee, kiitoksia ensimmäisille kommentoijilleni! :) Onneksi reissujen lomassa voi matkahimoaan aina tyydyttää kirjamatkailulla!

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa uudelle kirjabloggaajalle! Kirjat ja matkustaminen ovat niin vastustamaton yhdistelmä, että jään mielellään seuraamaan:)

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa blogimaailmaan minunkin puolestani! :) Meillä tuntuisi olevan ihan samanlaiset intohimot, minullekin lukeminen ja matkustelu ovat ne rakkaimmat vapaa-ajanviettotavat. :)

    Ja samat sanat, kumpa vain olisi enemmän aikaa lukea, ja enemmän rahaa (ja aikaakin) matkustella. :)

    VastaaPoista